Meillä oli siis 2.11 Saanan kanssa ensimmäiset näyttelyt. Hilkulla oli ettei lumi- ja jäätilanteen takia jääty kotia, mutta onneksi sitten päästiin lähtemään. Matka sujui leppoisasti Saanan nukkuessa jaloissani. Paikan päällä Saana oli intoa täynnä ja olisi halunnut vetää suuntaan ja toiseen. Onneks edes pissa tuli ennen kehävuoroamme. Näyttelyt pidettiin Kajaanin Pallohallissa, jossa lämpöasteita oli hieman enemmän kuin ulkona sentään. Lyöttäydyimme paikanpäällä Pian, eli Saanan isän omistajan seuraan. Oli oikein mukava tavata Saanan isäkin ensimmäistä kertaa ihan livenä.

Kehässä Saana käyttäytyi hyvin. Seisoi hyvin ja liikkui hyvin. Tuomarin käsittelyssä hieman venkuili, mutta hampaat näytti oikein hyvin. Pentuja oli meidän lisäksi kaksi, joista toinen kilpaili meidän kanssa narttu luokassa.

Loppujen lopuksi kävelimme kehästä tittelein PEK1, KP & ROP-pentu, sekä iloisin mielin.

Jaska sai myös viimeisen sertinsä, eli on taippareita vaille suomen muotovalio!

Kannattava reissu tuli tehtyä, ja seuraava esiintyminen kehissä on sitten Kajaani KV:ssä Tammikuussa!